Lausunto: Epätarkkuus uhkaa vammaisten oikeuksia hallituksen esityksessä vammaispalvelulainsäädännön uudistamiseksi

Ihmisoikeuskeskus on lausunut hallituksen esityksestä vammaispalvelulainsäädännön uudistamiseksi. Vaikka esityksessä on joitakin parannuksia tämänhetkiseen lainsäädäntöön, muun muassa soveltamisala ja esityksen sekavuus uhkaa vammaisten oikeuksien toteutumista.

Vammaispalvelulain tarkoitus on turvata vammaisten ihmisten yhdenvertaisuus, osallisuus ja osallistuminen yhdenvertaisesti vammattomien ihmisten kanssa. Lainsäädännön uudistus kuuluu Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmaan, ja uudistuksen tarkoituksena on esimerkiksi päästä eroon tämänhetkisen lain diagnoosiperustaisuudesta.

Hyvää esityksessä on valmennuksen tuominen määrärahasidonnaisesta sopeutumisvalmennuksesta subjektiivisten oikeuksien piiriin, sekä useammat henkilökohtaisen avun järjestämisen tavat. Tämänhetkisessä vammaispalvelulaissa henkilökohtainen apu on rajattu niille vaikeavammaisille, joilla on voimavaroja määritellä itse avun sisältöä. Hallituksen esityksessä rinnalle on tuotu erityinen osallistumisen tuki, jonka olisi tarkoitus vastata tämänhetkisten väliinputoajien avuntarpeeseen saada muun kuin perheen tukea esimerkiksi vapaa-ajan toimintaan.

Erityisen tuen pykälän avoin kirjoittamistapa tekee kuitenkin soveltajalle hankalaksi tulkita sen, mihin tuen hakijalla on tarkalleen oikeus. Vammaispalvelulaissa on kysymys erityislaista, joka turvaa subjektiiviset oikeudet erittäin haavoittuvassa asemassa olevalle ihmisryhmälle. Lain avoimella kirjoitustavalla on todennäköisesti haluttu turvata jokaiselle vammaiselle ihmiselle yksilölliset palvelut. Vaarana kuitenkin on, että jos tiettyjä oikeuksia ole selkeästi kirjattu lakiin, esimerkiksi säästöpaineissa oleva lain soveltaja jättää myöntämättä palveluja, joihin hakijalla olisi tosiasiallisesti oikeus. Ihmisoikeuskeskus kritisoi, että tämä heikentää hakijan oikeusturvaa.

Ikääntymisrajaus on ongelmallinen perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta

Hallituksen esityksessä henkilöt, joiden toimintakyvyn heikentyminen liittyy ikääntymiseen, rajataan vammaispalvelulain ulkopuolelle. Käytännössä ikääntymisrajaus tuo lain soveltajalle suuria haasteita. Lääketieteellisesti on lähes mahdotonta objektiivisesti esittää, milloin toimintakyvyn heikentyminen johtuu ikääntymisestä ja milloin ei.

Perustuslakivaliokunta on nykyisen vammaispalvelulain ikääntymisrajauksen osalta katsonut, että säännöstä ei ollut tarpeen arvioida perustuslain 6 §:n 2 momentin kannalta, koska säännöksessä oikeutta avun saamiseen ei ole sidottu tiettyyn ikään, vaan toimintavajavuuden objektiiviseen syyhyn (PeVL 30/2008 vp). Perustuslakivaliokunta teki kuitenkin arvionsa vammaispalvelulain ikääntymisrajauksesta ennen kuin Suomi ratifioi vammaisyleissopimuksen. Onkin aiheellista pohtia, olisiko arvio nyt toisenlainen, kun Suomea sitoo vammaisyleissopimus, joka nimenomaan ei kytke vammaisuuteen liittyviä oikeuksia toimintarajoitteen syyhyn vaan päinvastoin toimintarajoitteeseen itseensä ja sen suhteeseen yhteiskuntaan.

Esityksen perusteluissa on tuotu esiin, että vanhuspalvelulaki turvaa ikääntyneiden oikeudet palveluihin. Kuitenkin vanhuspalvelulaki on prosessilaki, eikä sinällään turvaa esimerkiksi riittäviä resurssia vanhuspalveluihin.

Lisätietoja:

Sanna Ahola
asiantuntija
Ihmisoikeuskeskus
sanna.ahola@ihmisoikeuskeskus.fi