Lausunto: turvapaikan hakemisen tulee aina olla tosiasiallisesti mahdollista
2.6.2022
Ihmisoikeuskeskus antoi lausunnon hallituksen esityksen luonnoksesta rajavartiolain muuttamisesta. Lausunnossaan keskus kiinnitti huomiota esitykseen, jonka mukaan tulevaisuudessa olisi mahdollista väliaikaisesti keskittää turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen yhteen tai useampaan rajanylityspaikkaan.
Suomea sitovat kansainväliset ihmisoikeussopimukset, jotka takaavat jokaisen oikeuden hakea turvapaikkaa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut tämän edellyttävän sitä, että ihmisen on myös tosiasiassa mahdollista päästä turvapaikkaprosessiin. Rajan ylittämistä ei tästä syystä saa tehdä liian vaikeaksi, koska muutoin ihmiset eivät voi jättää turvapaikkahakemuksiaan, eikä oikeus hakea turvapaikkaa toteudu.
Lisäksi EU:n perusoikeusvirasto (FRA) on todennut, että EU:n ulkorajoilla pitäisi olla käytettävissä olevia rajanylityspaikkoja kohtuullisten etäisyyksien päässä toisistaan. Ainoastaan yhden rajanylityspaikan pitäminen auki turvapaikanhakijoille olisi tästä näkökulmasta ongelmallista. Jos esimerkiksi Suomen ja Venäjän välisellä noin 1300 kilometrin pituisella rajalla keskitettäisiin turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen yhdelle rajanylityspaikalle, olisivat etäisyydet jo huomattavan pitkiä, eikä kohtuullisten etäisyyksien vaatimus välttämättä toteutuisi.
Esitysluonnosta pitäisikin vielä tarkastella, ja varmistaa, että rajanylityspaikkoja varmasti on aina riittävästi auki ja oikeus hakea turvapaikkaa toteutuu myös silloin, kun rajanylityspaikkoja keskitetään.
Lisätietoja
Sirpa Rautio, johtaja, Ihmisoikeuskeskus
sirpa.rautio@ihmisoikeuskeskus.fi, +358 9 4321 (eduskunnan vaihde)
Ihmisoikeuskeskuksen lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi rajavartiolain muuttamisesta