Lausunto poikkeuslakiluonnoksesta välineellistetyn maahantulon torjumiseksi: kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet ovat osa Suomen perusoikeusjärjestelmää

26.3.2024

Ihmisoikeuskeskuksen tunnus.

Ihmisoikeuskeskus on antanut lausunnon hallituksen esitysluonnoksesta, jossa ehdotetaan säädettäväksi laki väliaikaisista toimenpiteistä välineellistetyn maahantulon torjumiseksi. 

Keskus kiinnittää lausunnossaan huomiota siihen, että esitysluonnoksessa todetaan toistuvasti ehdotetun sääntelyn olevan ristiriidassa Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden ja EU-lainsäädännön kanssa sekä ongelmallinen perustuslain kannalta. Lakiesityksessä todetaan jopa suoraan, että palautuskiellon toteutumista ei turvattaisi täysimääräisesti. Tästä huolimatta esitetään sääntelyn hyväksymistä kiireellisenä poikkeuslakina perustuslaista.

Ihmisoikeuskeskus muistuttaa lausunnossaan, että Suomi on sitoutunut kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin ja että kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet on otettu osaksi Suomen perusoikeusjärjestelmää. Tämän osalta esitysluonnoksen perusteluja tulisi tarkentaa, sillä nyt epäselvyyttä syntyy perustuslaista poikkeamisen ja kansainvälisoikeudellisista velvoitteista poikkeamisen välille. Esityksessä tulisi myös käsitellä perusteellisemmin sitä, miten ehdotettu sääntely suhteutuu siihen, että EU:n oikeusjärjestys on osa kansallista oikeusjärjestystä ja että EU-tason säädös syrjäyttää sen kanssa ristiriidassa olevan kansallisen normin.

Ehdotetun lain käytännön soveltamiseen liittyy Ihmisoikeuskeskuksen mukaan useita epävarmuuksia. Se pitää erityisen ongelmallisena ajatusta, jonka mukaan yksittäisten virkahenkilöiden, tässä tapauksessa rajavartijoiden, tulisi omalla toiminnallaan paikata lainsäädännön tasolla olevat puutteet ja tällä tavoin taata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Erityisesti, kun tosiasiallisesti rajavartijoiden mahdollisuudet tunnistaa haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt on jo esitysluonnoksessakin myönnetty hyvin epävarmoiksi, eikä käännytettävillä tai maasta poistettavilla henkilöillä olisi käytössään tehokkaita oikeussuojakeinoja.

Ihmisoikeuskeskus toteaa, että muuttunut turvallisuusympäristö edellyttää varautumista ja reagoimista uudenlaisiin uhkiin. Samalla se haluaa korostaa, että perus- ja ihmisoikeudet, oikeusvaltio ja demokratia ovat yhteiskunnan arvoperusta, jolle turvallisuutta, kriisinkestävyyttä ja luottamusta rakennetaan. Keskus toistaa myös näkemyksensä siitä, että Suomen kansainvälisen ja kansallisen ihmisoikeuspolitiikan tulisi olla linjassa keskenään.

Lausunto

Lisätiedot:

johtajan sijainen Susan Villa, p.  09 432 3738, etunimi.sukunimi@ihmisoikeuskeskus.fi
asiantuntija Elina Hakala, p. 09 432 3787, etunimi.sukunimi@ihmisoikeuskeskus.fi