IOK antoi lausunnon EN:n kieliperuskirjan määräaikaisraportointia varten

Kansallisten vähemmistökielien suojelemiseksi annetun kieliperuskirjan täytäntöönpanosta raportoidaan Euroopan neuvostolle.

Euroopan neuvoston kieliperuskirja

Vuonna 1992 laadittu Euroopan neuvoston alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskeva eurooppalainen peruskirja (SopS 23/1998) on ensimmäinen sitova kansainvälinen asiakirja, jolla pyritään vahvistamaan vähemmistökielten asemaa. Sopimus tuli Suomen osalta voimaan 1.3.1998.

Peruskirja tunnustaa vähemmistökielet osaksi eurooppalaista kulttuuriperintöä ja pyrkii edistämään niiden asemaa eurooppalaisten valtakielten joukossa. Tavoitteena on suojella pieniä katoamassa olevia kieliä, joita sopimusvaltioiden kansalaiset perinteisesti käyttävät valtioissaan. Peruskirja ei siten koske esimerkiksi maahanmuuttajien kieliä.

Raportointi peruskirjan täytäntöönpanosta

Peruskirjan määräyksien kansallisesta täytäntöönpanosta raportoidaan kolmen vuoden välein Euroopan neuvostolle, jonka asiantuntijakomitea antaa suosituksena määräaikaisraportin ja muiden relevanttien tietojen perusteella. Euroopan neuvoston ministerikomitea vahvistaa lopulliset suositukset.

Kieliperuskirjan rakenne

Peruskirjan määräykset jakautuvat kaikkia sopimuspuolia velvoittaviin yleisiin määräyksiin (II osa, 7 artikla) sekä valinnaisiin määräyksiin (III osa, artiklat 8-14), jotka koskevat vähemmistökielten käyttöä yhteiskunnallisessa elämässä.

Peruskirjassa vähemmistökielet jaotellaan kolmeen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat alueelliset kielet tai vähemmistökielet. Näillä tarkoitetaan kieliä, joita perinteisesti käytetään tietyllä valtion alueella ja joita käyttävät valtion kansalaiset muodostavat muuta väestöä lukumääräisesti pienemmän kansanosan. Suomessa tähän ryhmään kuuluu saamen kieli.

Toiseen ryhmään kuuluvat valtion alueella vähemmän puhutut viralliset kielet. Suomessa tällainen asema on ruotsin kielellä.

Suomi on sitoutunut soveltamaan kieliperuskirjan III osan erityisvelvoitteista 65 erityisvelvoitetta ruotsin kieleen ja 59 erityisvelvoitetta saamen kieleen.

Kolmantena ryhmänä peruskirjassa määritellään niin sanotut ei-alueelliset kielet. Näillä tarkoitetaan kieliä, joita perinteisesti puhutaan tietyssä valtiossa, mutta joita käyttävät kansalaiset eivät asu tietyllä alueella. Ei-alueellisten kielten osalta ei sitouduta III osan erityisvelvoitteisiin, mutta niitä koskevat soveltuvin osin peruskirjan II osassa määritellyt tavoitteet ja periaatteet. Suomessa tyypillinen tämän ryhmän edustaja on romanikieli.

Suomi on sitoutunut soveltuvin osin soveltamaan kieliperuskirjan II osan yleisempiä säännöksiä romanikieleen ja muihin ei-alueellisiin kieliin, mm. karjalan kieleen.

Ihmisoikeuskeskuksen lausunto

Ihmisoikeuskeskus antoi pyynnöstä ulkoasiainministeriölle lausunnon Euroopan neuvoston kieliperuskirjan määräaikaisraportointia varten.

Ihmisoikeuskeskuksen lausunto keskittyi saamen kielen opetukseen ja saamenkieliseen opetukseen sekä viittomakielen asemaan kieliperuskirjan soveltamisessa.

Euroopan neuvoston kieliperuskirja-verkkosivu

Suomen antamat raportit ja saamat suositukset sisältävä verkkosivu (EN)