Selvitys: Antisemitismi lisääntynyt Suomessa viiden viime vuoden aikana
22.5.2024
Kokemuksia ja näkemyksiä antisemitismistä Suomessa – Selvitys juutalaisiin kohdistuvasta syrjinnästä ja viharikollisuudesta -tutkimusraportin mukaan valtaosa itsensä juutalaisiksi määrittelevistä kokee antisemitismin eli juutalaisvastaisuuden lisääntyneen Suomessa viime vuosien aikana.
Suurimpina ongelmina koetaan internetissä ja sosiaalisessa mediassa sekä mediassa ja poliittisessa elämässä ilmenevä antisemitismi. Vastaajien mukaan antisemitismiä koetaan esiintyvän esimerkiksi äärioikeistolaisissa, äärivasemmistolaisissa ja islamistisissa yhteyksissä. Yleisimpänä syrjintäperusteena koetaan etninen tausta tai maahanmuuttajatausta. Kuitenkin vain kahdeksan prosenttia syrjintää kokeneista kertoo ilmoittaneensa tapauksestaan esimerkiksi poliisille tai jollekin valvovalle viranomaiselle. Tutkimustulosten mukaan vastaajilla on kuitenkin vahva luottamus viranomaisiin ja Suomen oikeusjärjestelmään.
Antisemitismiä Suomessa kartoittanut selvitys pohjautuu Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) laatimaan kysymyssarjaan antisemitismistä. Tämä mahdollistaa tulosten vertailun myös muiden eurooppalaisten maiden kanssa. Kyselytutkimuksen vastaajat ovat 16 vuotta täyttäneitä Suomessa asuvia henkilöitä, jotka pitävät itseään juutalaisina joko uskonnon, kulttuurin, kasvatuksen, etnisyyden, sukulaisuussuhteen tai muun syyn perusteella. Vastaajat kattavat laskentatavasta riippuen noin 17–22 prosenttia Suomessa asuvista juutalaisista.
Antisemitismi on Suomessa vähän tutkittu aihe, eikä maassamme asuvien juutalaisten kokemuksia syrjinnästä ja viharikoksista ole koskaan aikaisemmin tutkittu kyselytutkimuksella. Nyt julkaistu selvitys paikkaa tiedonpuutetta ja tarjoaa tärkeää tietoa antisemitismin tilasta Suomessa päättäjille sekä ihmisoikeuksien, yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden parissa työskenteleville viranomaisille, tutkijoille ja asiantuntijoille. Samalla selvitys antaa suosituksia antisemitismin torjumiseksi ja juutalaisyhteisöjen ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.
Selvityksen ovat laatineet Ihmisoikeuskeskuksen ja oikeusministeriön yhteisestä toimeksiannosta Åbo Akademin yhteydessä toimivan Polin-instituutin tutkijat Mercédesz Czimbalmos ja Dóra Pataricza. Selvitys käynnistettiin keväällä 2023 ja aktiivinen tiedonkeruuvaihe toteutettiin saman vuoden loka-marraskuussa.
Tutustu
Lisätiedot
asiantuntija Susan villa, Ihmisoikeuskeskus p. 09 432 3738, etunimi.sukunimi@ihmisoikeuskeskus.fi
erityisasiantuntija Mia Luhtasaari, oikeusministeriö, p. 029 515 0130, etunimi.sukunimi@gov.fi