Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt
Perustuslain mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan mm. sukupuolensa perusteella. Yhdenvertaisuuslaki on vuodesta 2015 yksiselitteisesti kieltänyt syrjinnän mm. seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Tästä huolimatta sateenkaari-ihmisten oikeudet eivät toteudu täysimääräisesti. Sateenkaari-ihmisten oikeuksien edistämisessä on kyse yhteiskunnan syrjivien rakenteiden ja käytäntöjen näkyväksi tekemisestä ja poistamisesta. Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuteen liittyy kielteisiä asenteita, syrjintää ja vihapuhetta.
Vakavimmat sateenkaari-ihmisiin kohdistuvat oikeuksien loukkaukset liittyvät kuitenkin itsemääräämisoikeuteen. Tämä on ollut keskeinen ongelma translain lisääntymiskyvyttömyysvaatimuksessa, josta on kuitenkin määrä luopua translain uudistuksessa, sekä intersukupuolisten lasten kosmeettisissa sukupuolipiirteitä muokkaavissa hoidoissa.